Millainen työelämä sitten

15-kesäinen menee kesätöihin ja saa käytännön hanttihommia, joita ei varmaankaan tee loppuelämäänsä. Mutta 20- tai 23-vuotias menee jo töihin opiswkelualalleen, ihan tavallisiin töihin, joissa on tarkoitus viettää koko työikä. Aluksi ne sujuvcatkin koulutuksen tuoman näkökulman mukaan kätevästi, mutta vuosien myötä alkaa omaa kokemusta ja näkemystä sekä käytännön taitoja kertyä. Jo 30-vuotias tarvitsisi niin paljon omaa kuin miten pomon työ eroaa alaisen työstä. Entä 40-vuotias sitten? He tarvitsisivat taas uudenlaisen työnkuvan, jossa olisi paljon lisää tilaa omalle näkemykselle ja omille taidoille. Se olisi kai jotakin sellaista kuin hyväntahtoisten noita-akkojen kerho: oman näkemyksen mukaan kaikenlaista hyödyllistä ja elämänviisasta ja hienoa, monta toimivaa ratkaisua urautuneempia vaivaaviin pulmiin, monelta kannalta omakohtaisesti mietittyä, tilaa jätetty toisillekin ja rakennettu kaikenlaista hienoa, mitä on jostain oppinut arvostamaan. Entä 50-vuotiaat sitten, millainen työ heille? En tiedä, kun itse olen nuorempi. 6+-vuotiaana on vanha työnkäsitys jo joutaa romukoppaan ja vapaamuotionen yhteisvastuu ja omien teiden kulkeminen valtaavat pääroolin järjestelyissä.
Tuossa nais- ja miesnoita-akkojen tulisi löytää omat hyvät työntekotapansa ja tyylinsä erikseen, sillä naisten ja miesten vahvuudet ovat erilaiset, ei voi laittaa heitä kilpailemaan keskenään. Hyvä työn laatu on tärkeää, ei se, että tekisi samoja juttuja kuin muut tai samalla tyylillä kuin muut toisentyyppiset tekevät. Naisnoita-akat olisivat vahvempia kuin miestyöntekijät, jotka ottavat vain muutamia vapauksia, koska muuten menee pahanteoksi, kun eivät voimat riitä naisten taitotasoon, siksi ei miehille yhtä lailla oman mielen mukaisia oikeuksia vaan heidän oman taitotasonsa määrässä vain, ja taito on pikemminkin elämänviisautta ja vastuuntuntoa kuin pistesuorituksia ja pätemistä.

Kuka saa aikaan

Iän myötä ihminen oppii kokemuksistaan ja viisastuu, näin myös terveisiin elämäntapoihin ja terveyteen liittyvissä kysymyksissä. Ei ole mitään syytä, miksi vanhukset, etenkään elämänviisaat urautumattomat vanhukset, sairastuisivat vakavasti ja kuolisivat pois. Pikemminkin olettaisi monen voivan elää kauan terveenä, onnellisena ja elinvoimaisena, jolleivät nuoremmat heidän elämäänsä olennaisesti häiritse. Nuorille tulisi kertoa, mitä kokemus saa aikaan, sillä edes 20-vuotiaalla ei ole yhtään kokemusta itsellään, jotta ymmärtäisi sanan "kokemus" tarkoittavan mitään. Mutta nuorilla on harrastuksia ja nuorilla aikuisilla kokemuksia pikkulapsista. Harrastuksissa on aloittelijoita, puoli vuotta harrastaneita, muutaman vuoden harrastaneita pidemmälle ehtineitä ja kymmenen tai kaksikymmentä vuotta harrastaneita opettajia. Siitä näkee, mitä 20 vuoden kokemus tekee, myös elämänkokemus, jos koko ajan harrastaa jotakin ja opettelee uutta elämässä arvokasta. Kai siitä voi p0äätellä, että jotain sillä suunnalla, mutta valtavan paljon enemmän tekee 40 tai 60 vuotta lisää ikää! Jokainen tietää, millaista on aikuisen pikkulasten seurassa. Pikkulapset ehkä puuhaavat paljon, mutta isosta osasta vastaa kokonaan aikuinen. Samoin kun nuoret aikuiset tekevät jotakin, niin moni asia ei vain suju ja maailma vaikuttaa mahdottomasti poissa kontrollista olevalta. Sitten taas joskus yht'äkkiä jotakin kautta, mitä ei nuori aikuinen itse oikein osannut luonnehtia mahdolliseksi vaikutukseksi, ratkeaa kaikki helposti ja kaikenkattavasti: joku vuosikymmeniä kokeneempi ja taitavampi on ohimennen huolehtinut asiat kuntoon! Nuorille ja työtätekevän ikäisille olisi tämä (tms.) kerrottava, jotta ymmärtäisivät arvostaa vanhuksia: ei vanhus ole turhe ja tarpeeton, ei ole yhteiskunnalle taakka vaan paljon enemmän taakkana ovat useimmat työikäiset.