15-kesäinen menee kesätöihin ja saa käytännön hanttihommia, joita ei varmaankaan tee loppuelämäänsä. Mutta 20- tai 23-vuotias menee jo töihin opiswkelualalleen, ihan tavallisiin töihin, joissa on tarkoitus viettää koko työikä. Aluksi ne sujuvcatkin koulutuksen tuoman näkökulman mukaan kätevästi, mutta vuosien myötä alkaa omaa kokemusta ja näkemystä sekä käytännön taitoja kertyä. Jo 30-vuotias tarvitsisi niin paljon omaa kuin miten pomon työ eroaa alaisen työstä. Entä 40-vuotias sitten? He tarvitsisivat taas uudenlaisen työnkuvan, jossa olisi paljon lisää tilaa omalle näkemykselle ja omille taidoille. Se olisi kai jotakin sellaista kuin hyväntahtoisten noita-akkojen kerho: oman näkemyksen mukaan kaikenlaista hyödyllistä ja elämänviisasta ja hienoa, monta toimivaa ratkaisua urautuneempia vaivaaviin pulmiin, monelta kannalta omakohtaisesti mietittyä, tilaa jätetty toisillekin ja rakennettu kaikenlaista hienoa, mitä on jostain oppinut arvostamaan. Entä 50-vuotiaat sitten, millainen työ heille? En tiedä, kun itse olen nuorempi. 6+-vuotiaana on vanha työnkäsitys jo joutaa romukoppaan ja vapaamuotionen yhteisvastuu ja omien teiden kulkeminen valtaavat pääroolin järjestelyissä.
Tuossa nais- ja miesnoita-akkojen tulisi löytää omat hyvät työntekotapansa ja tyylinsä erikseen, sillä naisten ja miesten vahvuudet ovat erilaiset, ei voi laittaa heitä kilpailemaan keskenään. Hyvä työn laatu on tärkeää, ei se, että tekisi samoja juttuja kuin muut tai samalla tyylillä kuin muut toisentyyppiset tekevät. Naisnoita-akat olisivat vahvempia kuin miestyöntekijät, jotka ottavat vain muutamia vapauksia, koska muuten menee pahanteoksi, kun eivät voimat riitä naisten taitotasoon, siksi ei miehille yhtä lailla oman mielen mukaisia oikeuksia vaan heidän oman taitotasonsa määrässä vain, ja taito on pikemminkin elämänviisautta ja vastuuntuntoa kuin pistesuorituksia ja pätemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti